13.4.2022 Mitä vapaaehtoisen pitää tietää?

Mitä vapaaehtoisen pitää tietää?

Yksi SAAVA-hankkeen tavoitteista on kehittää saattohoidon vapaaehtoistyön koulutukseen yhteinen rakenne ja sisältö. Tehtävä ei ole ihan helppo, sillä vapaaehtoiset toimivat vapaaehtoisina hyvin erilaisissa yksiköissä ja toimintaympäristöissä. Heidän taustansa voivat olla hyvin monenlaisia, eikä saattohoidon tai kuoleman erityistuntemusta edellytetä.

Toisaalta koulutuksessa sekä koulutusta edeltävässä ennakkotehtävässä ja haastattelussa on tarkoitus myös tarkastella vapaaehtoisen motivaatiota ja omia kipukohtia, jotta painopiste pysyy tärkeimmässä: kuolevan tukemisessa.

Mitä saattohoidon vapaaehtoisen siis tulisi tietää tai osata?

Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistyksen hallituksen ja SAAVA-tiimin yhteisissä pohdinnoissa samat teemat nousivat esiin uudestaan ja uudestaan:

Ainakin koulutuksessa pitää käydä läpi, mitä saattohoito on ja mitä kuolemassa tapahtuu.

Kohtaaminen ja läheisten tukeminen ovat aivan olennaisia asioita.

Vapaaehtoistyön käytännöistä tarvitaan myös koulutusta, ja itsereflektio ja tunteiden käsittely ovat nekin tarpeen.

Tältä pohjalta SAAVA-tiimi lähti työstämään vapaaehtoisten peruskoulutuksen runkoa, käyttäen apunaan hyvin moninaisten tahojen jo koeponnistettuja materiaaleja. Esimerkiksi Syöpäjärjestöjen ja seurakuntien koulutuksissa on käyty läpi hyvin samantyyppisiä teemoja.

Hankkeen koulutusmateriaali on käynyt läpi myös SPHY:n hallituksen seulan, ja myös yhteistyökumppaneillamme on ollut mahdollisuus kommentoida materiaalia.

 Valmis se ei kuitenkaan ole, vaikka Vapaaehtoisen käsikirja onkin jo kevään koulutuksissa ensimmäistä kertaa käytössä. Ajatuksenamme nimittäin on, että koulutuskokemusten myötä niin materiaalin käyttäjät (eli vapaaehtoiset) kuin kouluttajatkin pääsevät vielä arvioimaan käsikirjan käytettävyyttä ja sisältöä.

Aivan varmasti koulutusmateriaalista valmistuu vielä versio 2.0, ellei useampikin parannettu painos.

Vapaaehtoinen ei ole saattohoidossa hoitaja, ja yhtenä tavoitteena koulutuksissa on tarkastella niitä rajapintoja, joissa vapaaehtoinen kohtaa ammattilaisen ja toisinpäin. Mitä saa tehdä, mitä voi tehdä, mikä ei missään nimessä kuulu vapaaehtoiselle?

Luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus ovat myös aivan keskeisiä asioita sisäistää.

Vapaaehtoistyön kynnystä ei ole tarkoitus nostaa liikaa, mutta toisaalta turha tietoa on pantatakaan. Kaikkia teemoja ei tarvitse käydä läpi kouluttajan johdolla, vaan SAAVA-koulutukseen on rakennettu sisään myös itsenäisiä välitehtäviä ja porukalla pohdittavaa. Taustatieto tukee rauhallista läsnäoloa.

Pidän itse kovasti englanninkielisestä nimestä saattohoidon vapaaehtoiselle: ”end-of-life doula”, eli elämän loppuvaiheen doula. Synnytysdoulathan tunnetaan Suomessakin: doula on yleensä vapaaehtoinen (joskus ammattilainen) tukihenkilö lasta odottavalle. Elämän alkutaipaleella hän on valmis kulkemaan synnyttäjän rinnalla odotuksesta syntymään, ja merkityksellisellä H-hetkellä hänen läsnäoloonsa voi luottaa.

Saisimmeko samanlaisen järjestelmän luotua Suomeen myös kuoleville?

Sarianne Hartonen 

SAAVA-hankkeen projektipäällikkö